Tunnelmia Matagalpasta

Luin Hanneriikan blogitekstiä ja koska hän oli niin loistavasti kertonut näistä muutamasta päivästämme Matagalpassa, niin rohkenin kysyä ja kopsata hänen tekstinsä. Ensin vähän lisää huoneestamme Hanneriikan sanoin: ”Meillä on huoneessamme oma kylpyhuone, mutta yhteiset keittiötilat ja olohuone muiden toimistolla pyörivien ihmisten kanssa. Päivisin täällä työskentelee Päivikin aviomies Leopoldo sekä heidän perheen ”oikea käsi” Alvaro. Viereisessä huoneessa asustelee suomalainen Minna, joka tosin lähtee kuukauden lopussa takaisin Suomeen.”

”Näin alussa monet asiat tuntuvat oudoilta ja ehkä hieman hämmentäviltäkin, mutta uskon, että kolmen kuukauden aikana niihinkin tottuu. Vessassa käydessä paperia ei voi laittaa pönttöön vaan vieressä olevaan kannelliseen astiaan, sillä pönttö tukkeutuisi kuulemma heti (kuka ihme suunnittelee niin pienet putket/vessanpöntöt että niihin ei voi laittaa paperia??). Pyykit pestään käsin kylmällä vedellä (sitä emme ole tosin vielä rohjenneet yrittää ja pyykkivuori kasvaa hitaasti mutta varmasti) ja luonnollisesti myös suihkussa tulee vain ja ainoastaan kylmää vettä. En usko, että edes kolmen kuukauden jälkeen olen tottunut jäisen suihkun alla seisomiseen, mutta nopeus peseytymisessä varmasti kasvaa huomattavasti. Sisällä ei voi kävellä lainkaan ilman kenkiä erilaisten ötököiden ja kosteudesta johtuvan helposti lattialla pesivien sienikasvustojen vuoksi ja sängyn ympärille on yöksi viritetty moskiittoverkko.”

”Kaupungilla kävellessä me 6 suomalaistyttöä olemme varsinainen näky, sillä valkoistakin valkoisemmat käsivarret ja kananjalat loistavat kyllä suoraan sanottuna kilpaa auringon kanssa. Autot tööttäilevät, jokainen ohikulkija tuijottaa, nicaragualaismiehet huutelevat huonolla englannillaan ”hey baby” tai ”hello my love” tyyppisiä kommentteja ja pikkupojat kävelevät perässä ja pyytelevät suukkoja.” Anteeksi tämä laiskuuteni varsinkin niille, jotka lukevat myös Hanneriikan blogia.. Mutta nyt vähän jotain omasta päästä:

Tänä aamuna (8.1.) lähdimme tyttöjen kanssa (minä, Hanneriikka, Jenni, Henna sekä fysioterapiaopiskelijat Kaisa ja Suvi) valloittamaan oppaan kanssa Cerro Apantea, joka on yksi Matagalpaa ympäröivistä kukkuloista/vuorista.

Alkumatka tehtiin lava-autolla ja pääsimme tyttöjen kanssa istumaan matkan ajaksi lavalle. Se tuntui aika hurjalta, mutta oli todella hauskaa! Noustiin aina 1150 metriin asti ja maisemat sekä kasvisto oli henkeä salpaavaa.


Talta Matagalpa nayttaa korkealta katsottuna: kaupunki laaksossa.
Joku paiva taytyy kayda leikkimassa ehka Tarzania..

Ajoittain muistutimme varmasti japanilaisia turisteja kerääntyessämme yhtä aikaa kuvaamaan esimerkiksi oppaan kädellä olevaa perhosta. Retki kesti yhteensä noin neljä tuntia ja sen jälkeen oli ihana päästä suihkuun, joka ei enää tuntunut yhtään niin kylmältä!

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu vielä tänään alkavat espanjan tuntini sekä Hanneriikan syntymäpäivien viettäminen italialaisessa ravintolassa. Molempia odotan todella innolla! Espanjan tunteja varsinkin siksi, koska puhuminen tuottaa vielä suurta aivotyöskentelyä ja puheen ymmärtäminen saisi olla parempaa. Mutta tähän asti tälläkin taidolla on pärjätty ihan hyvin, en vaan malta odottaa, että pääsen höpöttelemään paikallisten ihmisten kanssa espanjaksi.