Suoritan työharjoitteluni Familias Especiales de Santa Julia Billiartissa, joka on perustettu vuonna 1996 ja on voittoa tavoittelematon sekä poliittisesti riippumaton yhdistys. Familias Especialesin tarkoituksena on auttaa perheitä, joilla on erityislapsia, jotta he pystyisivät tarjoamaan vammaiselle lapselleen perustarpeet ja – palvelut. He tarjoavat myös vertaistukea äideille ja auttavat ihmisiä, jotta vammaisten sekä heidän perheidensä avuntarpeet ja kyvyt huomattaisiin ja ymmärrettäisiin. Familias Especialesin toiminta on erittäin monipuolista. Se tarjoaa lapsille mahdollisuuden käydä erityiskoulua ja nuorille työtä Reciclessä, missä voi joko kierrättää paperia tai tehdä käsitöitä (kuten postikortteja, paperipusseja ja piñatoja). Familias Especialesilla on myös oma verstas, missä korjataan ja kootaan apuvälineitä kuten pyörätuoleja. Lisäksi on vielä Tias Especiales, jonka työntekijät valmistavat luonnontuotteista tehtyjä jogurtteja ja maustevoita.
Familias Especialesin työntekijät ovat koulutukseltaan mm. sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, fysioterapeutteja. Minun harjoitteluni ohjaajana toimii sosiaalityöntekijä Marlene Hernandez, sillä toimintaterapia on vielä aika uusi ja tuntematon käsite Nicaraguassa. Ensimmäinen harjoittelupäivä meni tutustuessa tiloihin, toimintaan sekä henkilökuntaan, joiden kaikkien nimiä en pysty vieläkään muistamaan… Ensimmäisellä viikolla Familias Especialesissa oli vierailemassa hollantilainen lääkäri/fysioterapeutti, joka piti luentoja cranium-sakraali-terapiasta. Koin sen itselleni hyödyttömäksi ja sainkin toisella viikolla alkaa työskentelemään lasten kanssa, jotka käyvät erityiskoulua.
Lapsia on tällä hetkellä noin 15 ja he ovat iältään 6-10-vuotiaita. En ole nähnyt vielä lasten papereita, mutta suurimpana ongelmana heillä on puheen tuottaminen ja kahdella heistä on Down-syndrooma. Lapset tulevat aamu kahdeksalta (kuten minäkin) ja ensimmäiseksi heidän kanssaan käydään korttien avulla läpi sen hetkinen päivä, kuukausi ja ulkona oleva sää. Tämän jälkeen tehdään puhetta tukevia harjoituksia, kuten yritetään puhaltaa ilmapalloja ja lauletaan eri laululeikkejä, esimerkiksi Buenos Dias (Jaakko kulta). Lapset harjoittelevat tasonsa mukaan kirjainten, sanojen ja numeroiden kirjoittamista. Osa heistä vielä piirtää ja värittää kun toiset harjoittelevat yhteenlaskuja. Työskentelyn jälkeen lapsilla on mukavasti vapaa-aikaa, jolloin he saavat vapaasti leikkiä ja pelata Familias Especialesin puistossa. Puistosta löytyy erityislapsille tarkoitettuja erilaisia keinuja, useita erilaisia liukumäkiä ja kiipeilytelineitä. Mieluisinta lapsille on pelata pallon kanssa joko potkien tai heittäen sitä. He ovat myös kehittäneet sellaisen leikin, jossa minun täytyy ajaa heitä takaa pitkin liukumäkiä ja keinuja ja he juoksevat karkuun ilosta (tai pelosta) kiljuen.
Yleensä lapset ovat erittäin energisiä ja välillä minun makuun liiaksikin, sillä heitä saa olla koko ajan erottelemassa toistensa kimpusta ja hakemassa takaisin pöydän ääreen. Mutta lounasajan koittaessa lapset rauhoittuvat kuin taikaiskusta ja he keskittyvät oman lautasensa ääreen. Enkä yhtään ihmettele, koska jotkut heistä eivät välttämättä saa juuri muuta syödäksensä päivän aikana. Puolen päivän aikoihin osa lapsista haetaan kotiin ja osa heistä pääsee kotiin Familias Especialesin camionetalla eli lava-autolla.
Minulla on lounastauko/tunnit 12–14 ja saan syödä Familias Especialesissa. Ruoka on yleensä riisiä ja tortillan puolikas eri lisukkeiden kuten papujen, kanapalojen tai kinkkukastikkeen kera. Tauon vietän yleensä toisten Familias Especialesissa työskentelevien suomalaistyttöjen Kaisan ja Jennin kanssa käyden joko kahvilla tai surffailemassa lähellä olevassa nettikahvilassa. Loppupäivä jatkuu kahdesta viiteen, mutta tähän mennessä se on vielä vaihdellut, mitä teen silloin. Muutamana päivänä työskentelin erityiskoulua käyvien nuorten kanssa (14–19-vuotiaita). Heidän kanssaan harjoittelimme myös kirjoittamista ja laskemista ja yhtenä iltapäivänä askartelimme piñatan. Lupaan ottaa siitä joku päivä kuvan ja näyttää, miten upea siitä tuli!
Perjantaina pääsin yhden työntekijän mukaan kiertämään barrioita. Tarkoituksenamme oli etsiä perheitä, joissa on erityislapsia. Tämä kyseinen barrio, missä kävimme, on yksi köyhimmistä ja kodit ovat tehty joko pellistä tai puusta. Yhdessä kodissa kävimme sisällä ja en voinut muuta kuin ihmetellä, mitä näin. Koti koostui vain muutamasta pienestä huoneesta, joissa oli huonekaluina muutama muovituolia, mutta eniten minua ihmetytti se, että perheellä oli silti televisio. Sainkin kuulla, että oli miten pieni ja huonokuntoinen koti tahansa, niin aina löytyy televisio. Täällä joitain ihmisiä kiinnostavatkin enemmän televisio-ohjelmat ja hienot vaatteet kuin työn tekeminen. Mietinkin, että mistä kummasta he oikein saavat rahat niihin…
Tässä oli vihdoinkin vähän tietoa harjoittelustani. Toivottavasti osasin antaa jonkinlaisen kuvan siitä millaisessa paikassa työskentelen ja millainen työpäiväni on. Kuva on Familias Especialesin lapsista ja "espanjalais- ja suomalaisvahvistuksista".
Familias Especialesin työntekijät ovat koulutukseltaan mm. sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, fysioterapeutteja. Minun harjoitteluni ohjaajana toimii sosiaalityöntekijä Marlene Hernandez, sillä toimintaterapia on vielä aika uusi ja tuntematon käsite Nicaraguassa. Ensimmäinen harjoittelupäivä meni tutustuessa tiloihin, toimintaan sekä henkilökuntaan, joiden kaikkien nimiä en pysty vieläkään muistamaan… Ensimmäisellä viikolla Familias Especialesissa oli vierailemassa hollantilainen lääkäri/fysioterapeutti, joka piti luentoja cranium-sakraali-terapiasta. Koin sen itselleni hyödyttömäksi ja sainkin toisella viikolla alkaa työskentelemään lasten kanssa, jotka käyvät erityiskoulua.
Lapsia on tällä hetkellä noin 15 ja he ovat iältään 6-10-vuotiaita. En ole nähnyt vielä lasten papereita, mutta suurimpana ongelmana heillä on puheen tuottaminen ja kahdella heistä on Down-syndrooma. Lapset tulevat aamu kahdeksalta (kuten minäkin) ja ensimmäiseksi heidän kanssaan käydään korttien avulla läpi sen hetkinen päivä, kuukausi ja ulkona oleva sää. Tämän jälkeen tehdään puhetta tukevia harjoituksia, kuten yritetään puhaltaa ilmapalloja ja lauletaan eri laululeikkejä, esimerkiksi Buenos Dias (Jaakko kulta). Lapset harjoittelevat tasonsa mukaan kirjainten, sanojen ja numeroiden kirjoittamista. Osa heistä vielä piirtää ja värittää kun toiset harjoittelevat yhteenlaskuja. Työskentelyn jälkeen lapsilla on mukavasti vapaa-aikaa, jolloin he saavat vapaasti leikkiä ja pelata Familias Especialesin puistossa. Puistosta löytyy erityislapsille tarkoitettuja erilaisia keinuja, useita erilaisia liukumäkiä ja kiipeilytelineitä. Mieluisinta lapsille on pelata pallon kanssa joko potkien tai heittäen sitä. He ovat myös kehittäneet sellaisen leikin, jossa minun täytyy ajaa heitä takaa pitkin liukumäkiä ja keinuja ja he juoksevat karkuun ilosta (tai pelosta) kiljuen.
Yleensä lapset ovat erittäin energisiä ja välillä minun makuun liiaksikin, sillä heitä saa olla koko ajan erottelemassa toistensa kimpusta ja hakemassa takaisin pöydän ääreen. Mutta lounasajan koittaessa lapset rauhoittuvat kuin taikaiskusta ja he keskittyvät oman lautasensa ääreen. Enkä yhtään ihmettele, koska jotkut heistä eivät välttämättä saa juuri muuta syödäksensä päivän aikana. Puolen päivän aikoihin osa lapsista haetaan kotiin ja osa heistä pääsee kotiin Familias Especialesin camionetalla eli lava-autolla.
Minulla on lounastauko/tunnit 12–14 ja saan syödä Familias Especialesissa. Ruoka on yleensä riisiä ja tortillan puolikas eri lisukkeiden kuten papujen, kanapalojen tai kinkkukastikkeen kera. Tauon vietän yleensä toisten Familias Especialesissa työskentelevien suomalaistyttöjen Kaisan ja Jennin kanssa käyden joko kahvilla tai surffailemassa lähellä olevassa nettikahvilassa. Loppupäivä jatkuu kahdesta viiteen, mutta tähän mennessä se on vielä vaihdellut, mitä teen silloin. Muutamana päivänä työskentelin erityiskoulua käyvien nuorten kanssa (14–19-vuotiaita). Heidän kanssaan harjoittelimme myös kirjoittamista ja laskemista ja yhtenä iltapäivänä askartelimme piñatan. Lupaan ottaa siitä joku päivä kuvan ja näyttää, miten upea siitä tuli!
Perjantaina pääsin yhden työntekijän mukaan kiertämään barrioita. Tarkoituksenamme oli etsiä perheitä, joissa on erityislapsia. Tämä kyseinen barrio, missä kävimme, on yksi köyhimmistä ja kodit ovat tehty joko pellistä tai puusta. Yhdessä kodissa kävimme sisällä ja en voinut muuta kuin ihmetellä, mitä näin. Koti koostui vain muutamasta pienestä huoneesta, joissa oli huonekaluina muutama muovituolia, mutta eniten minua ihmetytti se, että perheellä oli silti televisio. Sainkin kuulla, että oli miten pieni ja huonokuntoinen koti tahansa, niin aina löytyy televisio. Täällä joitain ihmisiä kiinnostavatkin enemmän televisio-ohjelmat ja hienot vaatteet kuin työn tekeminen. Mietinkin, että mistä kummasta he oikein saavat rahat niihin…Tässä oli vihdoinkin vähän tietoa harjoittelustani. Toivottavasti osasin antaa jonkinlaisen kuvan siitä millaisessa paikassa työskentelen ja millainen työpäiväni on. Kuva on Familias Especialesin lapsista ja "espanjalais- ja suomalaisvahvistuksista".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti