Ystävänpäivän unelma

Muutama viikko tuli vietettyä Matagalpassa tehden töitä ja espanjaa opetellen, joten olin todella innoissani lähdössä viikonlopuksi Masayaan ja Laguna de Apoyoon. Täytyy kyllä myöntää, että lauantaina herätyskellon soidessa aamuviiden aikaan olisi tehnyt mieli kääntää kylkeä ja jatkaa makoisia unia. Toisaalta makeat unet olisivat varmasti muutenkin loppuneet lyhyeen, koska kyseisenä lauantaina 14.2. juhlittiin Matagalpa-päivää. Juhlat alkoivat heti viideltä hälytysajoneuvojen ääniä toitottavalla taksikulkueella ja pommilta kuulostavien ilotulitteiden paukunnalla. Olin helpottunut hypätessäni bussin kyytiin ja vilkuttaessani hyvästit hektiselle Matagalpalle.

Saavuimme Laguna de Apoyossa sijaitsevaan hostelliin Crater’s Edgeen ennen puoltapäivää ja paikka näytti heti ensisilmäykseltä erittäin lupaavalta. Jo hostellin aulasta avautui palmupuiden välistä näkymä vuoriston keskellä helmeilevälle järvelle ja terassin muhkean muotoiset sohvat kutsuivat löhöämään ja lepäämään. Kanadalainen paikan omistajatar toivotti meidät tervetulleiksi opettelemalla lausumaan kaikkien nimet suomalaisittain ja myös muistamaan ne ulkoa. Kun meille oli esitelty hostellin tilat, oli aika vaihtaa vapaalle ja levittää aurinkorasva (toiveena tietysti myös ruskettua mahdollisimman paljon). Lauantai kului leppoisasti sopivan lämpöisessä järvessä polskien ja erinomaisesta illallisesta nauttien. En valehtele ollenkaan, jos sanon saaneeni parasta ruokaa koko Nicaraguan aikanani. Pääruokana oli riisiä, vihanneksia ja kanaa ja maku muistutti paljolti Banthain ruokia! Ystävänpäivän kunniaksi nostimme greippi-mehu maljat ja jälkkäriksi nautimme suussa sulavaa brownieta jäätelön ja suklaakastikkeen kera. Maatessani 12 hengen dormissa kerrossängyn yläpedillä mietin ennen nukahtamista, että ystävänpäiväni oli lähellä täydellistä.

Sunnuntain aloitin aamu-uinnilla, mistä pääsin suoraan aamiaispöytään. Aurinko porotti jo todella hiostavasti, vaikka kello oli vasta kahdeksan aamulla. Otimme bussin Masayaan, joka oli kuuma ja pölyinen. Kävimme tekemässä ostoksia itselle ja tuliaisiksi uudella ja vanhalla torilla. Torit sijaitsivat muutaman minuutin kävelymatkan päästä toisistaan ja myivät samanlaisia ihastuttavia käsitöitä aina riippumatoista marakasseihin. Muutaman tunnin kuluttua olin tuhlannut kaikki mukana olleet rahani ja kannoin selkä vääränä saumoista tursuavaa reppuani. Auringon laskettua ja kotiin päästyämme valmistimme unelma viikonlopun päätteeksi vitamiinipommi iltapalan. Pilkoimme katuauppiaalta ostettuja hedelmiä ja soseutimme ne koneella kielen vieväksi ”hedelmäpirtelöksi”. Edessä tulisi olemaan enää neljä viikkoa harjoittelua.

Las Peñitas

Viime viikonloppuna pääsin toteuttamaan yhden haaveeni: uiminen Tyynessä valtameressä. Lauantaiaamuna oli aikainen herätys ja nousimme kello kuuden Leóniin menevään bussiin. Matka oli taas aikamoista vuoristorataa ja välillä olo oli ihan kuin Lintsillä! Bussin ajaessa puoliksi ojassa toivoin sormet ristissä, että pysyisimme pystyssä. Leónissa vaihdoimme bussia, jotta pääsisimme Las Peñitasiin, joka sijaitsee meren rannalla, 20kilometriä Leónista.

Kirjauduimme Playa Roca nimiseen hotelliin ja nautimme aamupalaksi papuja ja riisiä paistetun kananmunan kera. Aurinkorasvan levityksen jälkeen pääsin vihdoin rentoutumaan hiekkarannalle auringon lämpöön. Meitä oli varoiteltu vahvoista merivirroista ja kehotettu pysymään matalassa aallokossa. Minulle olikin ihan tarpeeksi mennä vain polvia myöten, sillä aallot tyrskysivät välillä jopa niskan korkeudelle. Päivä meni yllättävän nopeasti aurinkoa ottaessa, meressä uidessa ja rantaviivaa pitkin kävellessä. Kuuden aikoihin aurinko alkoi laskea ja koin kauneimman auringonlaskun mitä koskaan aiemmin. Pimeän tultua ihastelimme tuikkivaa tähtitaivasta ja ihmettelimme ”väärinpäin” makaavaa kuun sirppiä. Totuttuun tapaan uni alkoi painaa silmiä aikaisin illalla, mutta tällä kertaa sain nukahtaa Tyynen valtameren kohistessa ikkunan takana.