Arjen aherrusta

Tällä hetkellä päivät ja viikot tuntuvat menevän kuin hujaus vaan. Syy siihen voi olla se, että päivät ovat täynnä tekemistä. Maanantaista perjantaihin päivät menevät jo lähes samalla rutiinilla. Herään seitsemältä, teen aamutoimet ja lähden bussipysäkille noin 7.35. Itse asiassa opin vasta viime viikolla kulkemaan bussilla töihin, sitä ennen kuljin taksilla ja sain lähteä vasta vähän myöhemmin, mutta nyt säästän päivittäin 6,50 cordobaa. Työharjoittelupäiväni kestävät 8.00–17.00, mutta 12.00–14.00 on lounastauko. Tiistaisin ja torstaisin minulla on työpäivän jatkeeksi espanjan tunnit 17.00–18.00. Opettajani on erittäin mukava ja puhelias nuori nainen, joka jaksaa kehua vaikka olen vieläkin oman tuntemuksen mukaan ihan alkutekijöissä. Enemmän tai vähemmän oikein menneiden tehtävien jälkeen hän huudahtaa ”Muy bien chica!”.

Illat menevät espanjan tehtäviä tehdessä, Hanneriikan kanssa työpäivästä puhuessa, kaupassa ja nettikahvilassa käydessä sekä silloin tällöin tyttöjen kanssa ulkona syödessä, siivotessa ja pyykätessä. Kolmen viikon aikana minulle on tullut ihmeellinen unirytmi. Olen ihan kanttuvei jo iltakymmeneltä ja sitten taas aamulla herään aina tasan kuudelta, vaikka herätyskello antaisi nukkua vielä tunnin lisää. Tuntuu tosi oudolta mennä sänkyyn kymmenen aikaan ja nukahtaa hetkessä. En muista milloin viimeksi olisi ollut tällainen rytmi!

Matagalpassa kulkeminenkin alkaa tuntua jo helpommalta, kun reitit alkavat käydä tutuiksi ja muistaa mistä löytyy mitäkin. Ulkona olemme käyneet syömässä kolmessa eri ravintolassa ja mielestäni ihan ylitse muiden on italialainen ravintola nimeltä La vita e bella. Ensimmäisellä kerralla söin siellä pasta bolognesen ja ruoka juomineen ja tippeineen maksoi vain 100 cordobaa eli 5dollaria (3,5€?). Eli ulkona syöminen ei täällä maksa juuri ollenkaan siihen nähden, miten hyvää ruoka on. Maistoin viime viikolla myös tyypillistä nicaragualaista ruokaa, joka on nimeltään nacatamal. Siinä on riisiä, maissia, perunaa ja joko possun tai kanan lihaa. Annos oli iso ja todella herkullinen. Ainoa miinus oli, kun löysin annoksestani luun, muuten tuli kyllä syötyä lautanen tyhjäksi :) Tyypillistä nicaragualaisissa menuissa on myös se, että ruoissa käytetään paljon ruokabanaania. Ruokabanaani eroaa tavallisesta banaanista siten, että se ei ole makeaa. Kerta kerralta olen myös uskaltanut syödä enemmän salaattia ja kyllä se maistuikin pitkästä aikaa ihanalta! Ehkäpä joku kerta uskaltaudun ottamaan herkulliselta näyttävän salaattiannoksen!

Muutenkin eläminen täällä on halpaa verrattuna Suomeen, vaikka ruuan hinta täällä on kuulemma juuri noussut huomattavasti. Esimerkiksi iso paahtoleipäpussi ja kolmen litran limsapullo maksavat noin 30 cordobaa eli noin euron ja pienen jogurtti purkin saa 0,35 eurolla. Netissä käyminen useimmissa nettikahviloissa maksaa tunnilta noin 0,45 euroa. Nettikahviloita on paljon, mutta yhteydet toimivat hyvin vaihtelevasti ja näppäimistön kanssakin saa välillä tapella, kun kysymysmerkki näppäintä painaessa tuloksena on alaviiva… Olen kiitollinen siitä, että Hanneriikalla on oma kone mukana, niin kuvien tallentaminen ja pidempien tekstien kirjoittaminen on paljon helpompaa.

Pikkuhiljaa alkaa tottua myös siihen, että sisälläkin täytyy pitää kenkiä koko ajan jalassa myös suihkussa. Kylmä suihku tuntuu vieläkin todella jäiseltä, mutta enää ei sentään henki salpaudu hiuksia pestessä. Hammasharjan kasteluun käytän hanavettä, mutta jostain syystä kurlaan vieläkin pullovedellä, ehkäpä varmuuden vuoksi. Käsidesikin kulkee aina mukana ja työpaikalla eräs tyttö kysyi minulta, onko se käsivoidetta. Nyökyttelin vain ja sanoin ”si si”, koska en viitsinyt alkaa selitellä, miksi lähes joka välissä desinfioin käsiäni…

Päivisin on lähes 30 astetta lämmintä ja vihdoin aurinkokin on syrjäyttänyt sadepilvet. Tällaista kuuluu tänne arkielämääni.