Uskomatonta, mutta totta

Nyt on takana kaksi kuukautta Nicaraguassa eloa, enkä pysty käsittämään, miten nopeasti aika onkaan mennyt! Tuntuu, että vastahan kone laskeutui Managuan kentälle ja tuskastelin porottavassa auringossa painavien matkatavaroideni kanssa. Kaikki tuntui niin uudelta, oudolta, jännittävältä ja eksoottiselta. Onneksi meillä oli muutama päivä aikaa totutella aikaeroon, tutustua Matagalpaan ja järjestellä käytännön asioita Päivikin kanssa, ennen kuin harjoittelumme alkoivat.

Muistan, kuinka ensimmäisenä ”työpäivänä” istuuduimme Kaisan, Jennin ja ohjaajamme Marlenen kanssa pöydän ääreen. Jouduin pinnistämään kaikki aistini äärimmilleen ymmärtääkseni edes puolet siitä, mitä hän kertoi meille Familias Especialesin toiminnasta. Kommunikointi vaikeni entisestään alkaessani työskentelemään lasten kanssa, joilla useimmalla on puheentuottamisen vaikeus. Välillä olin todella turhautunut siitä, etten pystynyt sanomaan asioita, joita olisin halunnut. Päivä päivältä olen huomannut ymmärtäväni enemmän niin aikuisia kuin lapsiakin työpaikallamme ja olen pystynyt tutustumaan heihin paremmin. Myös tottuminen uuden työpaikan tapoihin vei paljon enemmän aikaa, mitä Suomessa. Oikeastaan olen vasta parin viime viikon aikana sisäistänyt, mitä kaikkea Familias Especialesin toimintaan kuuluu ja miten säätiö kokonaisuudessaan toimii. Tällä hetkellä minulla on enää neljä työpäivää jäljellä ja tiedän jo nyt, että tulen ikävöimään lapsia ja työtovereitani.

Toisaalta olen helpottunut huomatessani työpäivien vähenevän, enkä malttaisi odottaa, että pääsen reissaamaan Hanneriikan kanssa. Olemme jättäneet kaksi viimeistä viikkoa matkustamista varten ja aiomme tutustua Nicaraguan lisäksi Guatemalaan. Suunnitelmissamme on hypätä bussin kyytiin, joka menee El Salvadorin ja Hondurasin kautta Guatemalaan. Siellä vietämme muutaman päivän tutustuen paikalliseen kulttuuriin ja lennämme takaisin Nicaraguaan. Sokeriksi pohjalle olemme jättäneet Maissisaaret, joilta pitäisi kuulemma löytyä se, mistä olen vain osannut uneksia. Valkoinen hiekka, palmupuut ja turkoosi meri.

Tämä taitaa jäädä viimeiseksi blogitekstikseni täältä Nicaraguan päästä. Pahoittelut laiskuudestani kirjoittaa ja kiitokset mielenkiinnosta reissuani kohtaan. Kirjoittelen lisää tunnelmistani takaisin Suomeen päästyäni. Besos y abrazos!